29.11.2010 - 17:00
29. marraskuuta 2010
13. lokakuuta 2010
Talli valmistui viimeinkin
13.10.2010 - 05:03
Tasan kuukauden otti aikaa tallin teko Iirikselle. Kesästä toipuminen
meni näin pitkälle syksyyn, ensilumi pohjoiseen satoi tallin
valmistumispäivänä. Mutta nyt se on valmis.
Tekotyylinä oli "vapaat kädet", mutta mistäs sellaiset otat, kun en
koskaan ole tallissa käynyt, lähimmillään tieltä vilkaissut.
Mittatikkuna tuli käyttää jostakin tiimarista hankittua hevosta. Ei
tekeminen kuitenkaan niin vaikeaa ollut, kunhan sai toimeen tartutuksi.
Ulkoasun mallin löysin soveltaen jostakin netistä. Yleensäkin sieltä oli tosi vaikea löytää mitään järkevää tallimallia. Ajattelin kuitenkin, että rakennuksessa pitää olla tilaa ja toimintaa sekä hevosille että niiden hoitajille. Eikä tuo ihan vanha latokaan saanut olla.
Etu-viistoa ja taka-tasaa olen käyttänyt kaikissa tekemissäni nukketaloissa. Eikö ne aina sijoiteta seinän viereen, joten miksi viistottaa pölypesää talon taakse. Sen sijaan hyllyllä voi pitää kaikenlaista asiaan liittyvää. Koko leveyden mittainen pianosarana on kiinnitetty siten, että nouseva katto pysyy vakaasti asemissaan ylös nostettuna.
Pilttuiden eli hevososaston jatkeena seinän takana on huonetila; olkoon vaikka kahvi- tai varustehuone, tahi sen voi sisustaa jopa hevostenhoitoalueeksi. Huoneesta on vapaa kulku pilttuiden puolelle, mutta väliseinässä on myös ikkuna.
Pilttuiden ovet aukeavat luonnollisesti ulospäin. Ne on saranoitu pienillä, mutta suhteessa reilun kokoisilla saranoilla, jotta kestävät pollejen pientä rymistelyäkin. Ulkopuolelle ne on asennettu herkkien turpien ja kielen suojelemiseksi; hevosillahan on taipumus pureskella ja nuoleskella, eikö vaan.
Pilttuita on viisi, kolme kapeaa, yksi emä-/varsapilttuu ja toinenkin pikkuisen leveämpi. Mahtuvatko hevoset sitten niistä nukkumaan, on asia erikseen. Leikkeihinhän talli tulee ja niissä hepat jaksavat seistä yönkin yli.
Talliin tein kakkoskerroksen asunnoksi ja/tai lepotilaksi hoitajille.
Kerrosten välisiä rappuja en ole käyttänyt missään taloissani. Ne vievät liiaksi tilaa. Sama koskee ovia väliseinissä. Vain ihailtaviksi tulevissa rakennelmissa ne ovat OK, mutta näiden on tarkoitus tulla leikkeihin. Yritä itse kävellyttää hevostenhoitajaa huoneesta toiseen ovia aukoen, kop kop ja narahdus. Kun kulkuväylän jättää avoimeksi talon etureunalle, on liikkuminen vaikka tavaroiden kanssa helppoa.
Pilttuiden puoleisessa kaksoisovessa on pianosaranoiden pätkät, kapeassa ovessa yksittäissaranat. Talliovien lukituksen kehittelin kokeilemalla... Onkohan tuo säppi tai salpa. Listanpalaset on kiinnitetty liiman lisäksi myös hammastikunpätkillä tapittamalla, ettei myös tapittamalla kiinnitetty pitempi liikkuva osa väännä niitä irti.
Apuvoimia käytin värityksen valinnassa. Itse asiassa siirsin sen kokonaan Sirkan pohdittavaksi. Onneksi. -m-
25. heinäkuuta 2010
Ostoksilla Forssassa
25.07.2010 - 19:43
Vanhan ajan lelumarkkinoilla oli jälleen tiivis tunnelma ja ostoksia tuli tehtyä niin, että kukkaron pohja näkyy.
Turun flikkojen pöydästä hankin ryijyn, Aalto-maljakon, kylpyhuoneen
kalusteet nukkekodin nukkekotiin sekä silmä- ja aurinkolasit, kaikki
huippuhienoja. Lotelta ostin muodikkaat kengät, Johanna Järvenpäältä
kivan laukun ja Pirjo Salmulta kaksi ihanaa kassia.
Nukketalon väen piti heti kokeilla silmä- ja aurinkolaseja sekä laukkua ja kasseja. Hyvin sopivat.
Jotain pitää itsekin näperrellä, joten ostin Marialta ankkakeinun tee se itse -paketin ja Doloresin pöydästä erilaisia nauhoja, helmiä, nippeleitä ja nappeleita sekä Flower Soft kukka-ainesta.
Kun minulta karkasi mopo käsistä, sanoi Matti tasoittavansa tilanteen ja teki Malmströmin Esan kanssa kaupat kunnon kuljetuspyörästä. Ensimmäiseksi kuljetettavaksi löytyi puunkantoteline puolestaan Marian myyntipöydältä.
Hyvät markkinat! Budjetti ylitettiin ja paljon tuttuja tavattiin. Väkimääräkin kertoi, että oikeassa paikassa oltiin.
19. heinäkuuta 2010
Upea näyttely Valkealassa
19.07.2010 - 05:33
Onneksi olkoon Kouvolan seudun Nukkekotiladyt!
Teidän pienet unelmanne ovat toteutuneet. "Pieniä unelmia" Valkealan
Puotimuseossa on aivan upea näyttely. Ajeltiin sinne ihan varta vasten,
eikä todellakaan petytty.
Mieltä ilahdutti myös vieressä olleen Puotimuseon ihanuudet. Oikein
sormet alkoivat syyhytä uusia mahdollisia minitavaroita ajatellessa.
Vaikka kuvaaminen nukkekoti- ja mininäyttelyssä olikin lappusilla
estetty, uhmasin kieltoa nappaamalla salaa kuvan ovensuussa olevasta
kauniista Villa Marcellesta.
Perustelin tekoa itselleni ajatuksella, että meille alan harrastajille
tyypilliseen tapaan näyttelyn perustajilla tuskin olisi mitään kuvan tai
parin ottamista vastaan. No, joka tapauksessa rikoin kieltoa, minkä
täten tunnustan.
Aikoinaan Valkealan ensimmäisen kauppiaan Jaakko Pokin asuin- ja liiketalona toimineen upean museorakennuksen eteisessä esillä ilman kuvauskieltoa olivat silmää hivelevän kauniit lastenvaunut ja rattaat.
Ei tämän lauantaisen ajelun jälkeen osaa sanoa muuta kuin että kannattaa poiketa. Ehdottomasti.
Ensi sunnuntaina sitten Forssan markkinoille!
26. kesäkuuta 2010
Hattu sulle, hattu mulle
26.06.2010 - 18:23

Ja vielä mukana tuli "pientä" extraa: kangasta, pitsiä, liinoja, printtejä...

Itse lähetin Jaanalle lierihatun, laukun ja käsineet. Hauska sattuma, että meillä molemmilla oli sama värisävy hatuissa.

Minit-ryhmän hattuswappiin osallistuimme kahdestaan Jaanan kanssa. Hatun lisäksi sain Jaanalta varjon ja laukun ruusuineen.
Ja vielä mukana tuli "pientä" extraa: kangasta, pitsiä, liinoja, printtejä...
Itse lähetin Jaanalle lierihatun, laukun ja käsineet. Hauska sattuma, että meillä molemmilla oli sama värisävy hatuissa.
13. kesäkuuta 2010
Markkinaostoksia
13.06.2010 - 20:01
Lahden Minimarkkinoilla oli jälleen mukava tunnelma, kun minikansa oli joukolla liikkeellä. Suuri kiitos järjestäjille!
Tällä kerralla olin myyntipuolella, mutta ehdin sentään katsella muidenkin pöytiä ja jotain ostaakin: Tiinalta hienon sisustustaulun ja keramiikka-astian, Minijuliannalta
kivan vanhanajan suolasalkkarin, Mirka Saloselta uskomattoman pienet
pyykkipojat (niitä piti katsoa kotona ihan suurennuslasilla) ja melkein
yhtä pienen tuohikontin, Finn-Aimolta massatangon. Tyynyjen ja röyhelönauhan myyjiä en tiedä, koska en enää muista, missä päin heidän myyntipöytänsä olivat.
Lisäksi ostin Nukkekoti ja Lelusta Miniaturas-lehden samalla kun hain ennakkoon tilaamani tavarat. Muistojen Paratiisin -pöydästä kuittasin Roombox-kilpailusta saamani lahjakortin summan edestä tavaroita.
Miehillä on miesten hankinnat. Matti löysi Esalta kaksi pakettia aitaa ja aidanseipäitä
11. kesäkuuta 2010
Markkinameininkiä
11.06.2010 - 07:39
Ensimmäistä kertaa olen Lahden miniatyyrimarkkinoilla myymässä omin kätösin tehtyjä minejä. Tässä muutamia sekalaisesta valikoimastani: pyyhkeitä, kukkia, pari paria kenkiä...
Mukava näitä on tehdä, vaikka tavalliseen tapaan kaikki tahtoi jäädä viime hetkeen. Mutta onko sillä niin väliä; pääasiassa omaksi iloksenihan niitä värkkäilen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
