20. heinäkuuta 2011

Hattuja nämäkin

20.07.2011 - 16:52
Nyt mimmit voivat lähteä turvallisesti pyöräretkelle, kun päät on asianmukaisesti suojattu kypärillä. Muut vaatteet kyllä voisivat olla vähän urheilullisempia.
Kypärät olen tehnyt massasta, joka ei kuivuessaan tule ihan kovaksi.

30. kesäkuuta 2011

Lisää hattuja

30.06.2011 - 19:31
Innostuin tekemään pari hattua lisää, kun edellinen onnistui niin hyvin. Täytynee alkaa suunnitella hattukauppaa. Kauppatalossa onkin kaksi liikehuoneistoa tyhjänä odottamassa sistustusta.


21.06.2011 - 15:21
Sain Annelilta jokin aika sitten palkintona arvuuttelusta kivan paketin, jossa oli sekä valmista tavaraa että materiaalia. Mustat pyörylät pääsevät kohta käsittelyyn, mutta pilkullisesta kankaasta tein jo heti lierihatun.

30. toukokuuta 2011

Orvokin tapaisia

30.05.2011 - 12:57
Nyt kun oikeat orvokit on istutettu pihalle, niin pitihän mini-ihmistenkin saada omansa.

Kuvauskiireessä mittatikku tietenkin unohtui, mutta ruukut ovat sentin korkuisia. Taitavat olla nyörien stoppareita.

3. toukokuuta 2011

Kevääksi jotain uutta

03.05.2011 - 18:13
Kovin laiskasti olen saanut mitään minijuttuja tehtyä, mutta nyt kuitenkin sain valmiiksi jo aiemmin aloittamani laukun. Hattu on ollut valmiina jo jonkin aikaa. Ehkäpä se mineily lähtee taas tästä käyntiin.

20. huhtikuuta 2011

Tipujen aika

20.04.2011 - 17:36

Tipukuoro toivottaa kaikille Hyvää Pääsiäistä!
Kuorolaiset olen tehnyt lankatupsuista, kartongista ja askartelupunoksesta. Niiden koko on n. 6,5 cm.

15. helmikuuta 2011

Ystävä yllättää

15.02.2011 - 17:12
Sain Jaanalta ystävänpäiväyllätyksen, kauniin kukin koristellun pöytäliinan. Kiitos paljon.

9. helmikuuta 2011

Miniryhmässä ja vähän muuallakin tehtyä

09.02.2011 - 12:35
Tänä vuonna minien tekeminen on ollut aivan minimissään, mutta onneksi miniryhmässä saa sentään jotakin aikaan. Tammikuussa aiheena oli seinäkello ja eilen lintuhäkki.


















Tytiltä joulukalenterista saamani papukaija sai nyt sopivan asunnon. Rautalankavääntely osoittautuikin oikein koukuttavaksi. Sitä tulee harrastettua varmaan vastakin.

Ihan laiskana en kuitenkaan ole ollut, vaan olen harrastanut erilaisia käden taitoja, mm. sukkien, lapasten ja kaulaliinojen neulomista, yöpaitojen ym. ompelua ja erilaisia korttiaskarteluja.