19. joulukuuta 2011

Pari taloa Myllytiellä

19.12.2011 - 18:01

Vuosia sitten tekemäni ensimmäiset nukketalojen puolikkaat ovat jouluun asti sisusteina esillä Järvenpään Myllytien Työ- ja toimintakeskuksessa.
Lisänä on kaksi roomboksia: joulusauna ja pukin paja.
Oikean puoleinen talo on sisustettu, vasemmalla olevassa sen sijaan on ainoastaan alakerran liikehuoneiston ikkunassa kukkia.

Sisustetun talon alakerrassa on pulla-/kahvipuoti, keskellä kampaamo ja yläkerrassa vintti.

Myyjätyttö on ostettu, se on ilmeisesti neulatyyny. Miesasiakkaan olen tehnyt lapsenlapsille useampia vuosia sitten.

Kakut ja pullat ovat muuten itse tehtyjä, kuten lähes kaikki muukin lukuunottamatta kahta joulukalenterista saamaani kakkua.

Myös kampaamossa lähes kaikki on itse väsättyä.

Vintissä on kaikkea potkukelkasta pukupussiin, kuten ihan oikeassakin elämässä. Useimmat tavarat ovat vaihdoissa saatuja.

29. marraskuuta 2011

Joulukalenteripostia

29.11.2011 - 19:33
Tänä vuonna en vaihtanut kokonaista joulukalenteria, mutta olen osallistunut muutaman luukun vaihtoon muiden kalentereissa.
Saamiani paketteja on jo valmiina odottamassa joulukuuta Nukkekoti Kesäpäivästä kaksi sekä Saaran Nukkekodista ja Jaanan Ateljeen Minimaailmasta kummastakin yksi. Ilmassa on siis pientä jännitystä!

20. syyskuuta 2011

Kannuja, kannuja...

20.09.2011 - 14:23
Miniryhmän syksyn ensimmäisessä tapaamisessa piti jutella kesän tapahtumista ja suunnitella syksyn ohjelmaa. Mutta kuinkas siinä sitten kävikään. Otin mukaan valmiiksi leikattuja, liimausta vailla olevia aihioita, ja kun kukaan ei ollut aikaisemmin tällaisia kannuja tehnyt, niin ei muuta kuin näpertelemään.
Tässä tuotokset valmiina.

Innostuin vielä kotonakin värkkämään näitä lisää, eikä siitä ollut tulla loppua ollenkaan.
Kannukauppa vissiin tulossa.


23. elokuuta 2011

"Projekti" valmistui

23.08.2011 - 14:30
Toista vuotta kestänyt hitaasti edennyt ”Projekti” valmistui viimein keskikesällä. Petterin ja Sirpan tilan päärakennuksen pienoismallin vihkiäisiä juhlistettiin neljään pekkaan ihan Tallinnassa asti – ei siis nukkekodin, vaan 1:21:een pienoismallin.


Projekti eteni kuten meillä muutkin: minä tein talon ja Sirkka sisusti. Oikaisemaan jouduttiin monessa; mm. suurikuvioiset tapetit eivät sopineet, mutta värisävyjä pyrittiin noudattamaan, toinen kerros jätettiin sovinnolla pois, koska halusimme avautuvan katon kautta näkymän varsinaiseen asuinkerrokseen, ja kaapistot sekä keittiökalusteet jäivät odottamaan tulevaisuutta. (Matti)

29. heinäkuuta 2011

Turussa miniasuntomessuilla

29.07.2011 - 14:21
Forssan jälkeen päätimme käydä kulttuuripääkaupunki Turussa ja tutustua varsinkin Miniasuntomessuihin. Siellä olikin katsottavaa ja ihailtavaa moneksi tunniksi taitavien tekijöiden nukkekoteja, pienoishuoneita ja erilaisia minitavaroita ihmetellessä.
Kunnollisia valokuvia en saanut taloista otettua, mutta onneksi Nukkekotiyhdistyksen lehdessä on niistä hieno esittely. Työryhmän upeasti toteutetusta Föristä kuva sentään onnistui.
Kannatta ehdottomasti tutustua näyttelyyn, jos nukkekodit vähänkin kiinnostavat.

Mukavaa oli tavata Eija, joka varta vasten tuli näyttelyyn treffeille.
Samalla sekakuoro Hengareiden yksi jäsen muutti meille.


Kaiken kaikkiaan Turku teki positiivisen vaikutuksen.

Markkinoilla Forssassa

29.07.2011 - 13:52
Wanhan ajan lelumarkkinoilla Forssassa olimme myymässä, mutta tulihan sitä tietenkin jotakin ostettuakin.
Tässä ihanuuksia, joita tarttui mukaan sieltä täältä, mm. käden ulottuvilta naapuripöydistä.

Mielestämme markkinat olivat jälleen oikein onnistuneet. Kiitos järjestäjille! Valmistautumisen ensi vuotta varten olemme jo aloittaneet - ainakin henkisesti.

20. heinäkuuta 2011

Hattuja nämäkin

20.07.2011 - 16:52
Nyt mimmit voivat lähteä turvallisesti pyöräretkelle, kun päät on asianmukaisesti suojattu kypärillä. Muut vaatteet kyllä voisivat olla vähän urheilullisempia.
Kypärät olen tehnyt massasta, joka ei kuivuessaan tule ihan kovaksi.