16.12.2010 - 10:24
...vai onko se Pihlan nukketalo?
Joka tapauksessa pitkin syksyä ja pikkuhiljaa se rakentui. Nyt se on valmis. Miten sattuikin, että sopivasti jouluksi.
Pihlan talo on perinteistä Matin verstaan tuotantoa: perustalo vailla portaikkoja, koristeveistoksia ja muita krumeluureja. Seinät on tapetoitu ja lattiat lautaa tai kontaktikalvoa. Ikkunoita on vähän joka suuntaan, mutta ei sentään suoraan ylöspäin.
Lupasin itselleni, että sitten kun kasvan oikein isoksi ja vahvaksi, laitan taloon myös sisäraput ja parvekkeen ja terassin ja vaikka hissinkin. Mutta se on sitten joskus. Ennen sitä otan kuitenkin työn alle kaksi keskeneräistä: Talvisalon kartanon ja Sirkan sievän kaksikerroksisen kaupan.
Kun Pihlan ovet avaa sepposen selälleen, tältä se näyttää. Väliovet on perinteiseen verstaan tapaan jätetty pois tilaa viemästä. Mahtuu muutama taulu ja sohva pöytineen enemmän. Väliseinät eivät myöskään yllä edestä ovien tasalle, mikä helpottaa nukkeasukkaiden liikkumista talossa.
Myös talon ainoa ovi on alusta loppuun verstaan omatuotantoa. Se aukeaa ulospäin tappisaranoidensa avulla, ei narise, eikä kitise. Kattoikkunoita on oikeasti kolme. Katon etulape nousee pianosaranoiden avulla pystyyn ja pysyy aloillaan. Takalape on perinteiseen tapaan vaakatasossa, eikä näin ollen toimi vinolappeen ja seinän välisenä pölynkerääjänä. Sitä paitsi vaakalappeelle voi piilottaa ja unohtaa pieniä esineitä, kuten avainnipun, kukkaron, sakset, jne, joita sitten ei itsekään löydä kuin vahingossa.
Erittäin merkittävä keksintö ja lisä verstaan kalustoon syntyi Pihlan teon ohessa puolittain vahingossa, kun piti miettiä, olisiko maan päällä jokin nostelemista helpompi tapa käännellä keskeneräistä mökkiä. Sivupöydälle löytyi muutamalla eellä kalustekirppikseltä vanhan kirjoituspöydän pöytälevyn puolikas ja toinen kokonainen. Ne kun tapitin keskeltä mittaillen tasapainoon, niin jo vain sopii käännellä taloa pohjaa ja pöytää naarmuttamatta. Ja kun töiden puolesta sopii, levyt voi nostaa seinän viereen pystyyn. Kuva kertoo pöydästä vähemmän kuin sata sanaa, valitettavasti. - m
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti