5. maaliskuuta 2012

Tilkut järjestykseen

05.03.2012 - 13:45
Minikerhossa teimme Kirsin opastuksella tilkkupeittoja. Tekniikka olikin varsin simppeli: pohjakangas, liimakangas ja sen päälle sentin kokoisia neliöitä sekä reunasuikaleet. Sen jälkeen vain silitys ja valmista tuli.

Peitosta tuli kivan ohut ja laskeutuva sekä ihan sopiva sänkyyn.

2. helmikuuta 2012

Uudet vaatteet

02.03.2012 - 19:13
Tarinoita nukkekodeistani -blogin kysely-/tietokilpailussa sain palkintona upean asun, joka sopikin tosi hyvin nukelleni. Vaatteet tulivatkin tarpeeseen, sillä nukke on jo muutaman vuoden odotellut jotakin päälle pantavaa.

Raukka oli vielä kaljukin, kun en ole saanut hiuksiakaan laitettua. Nyt piti sitten sinitarralla muutama haiven päähän tällätä, että neiti, vai onkohan sittenkin rouva, näyttäisi siltäkin osin edustavalta. Hattu sentään on omaa aikaisempaa tuotantoa.

14. tammikuuta 2012

Jokainen arpa voitti

14.01.2012 - 12:41
Tiinan blogissa oli mukava arvonta, kun jokainen kommentoija voitti. Minua onni suosi näin ihanilla minitavaroilla: keramiikkaa, erilaisia metalliosia ja virkattu kulho tai hattu. Kaikki oli kääritty ohuen kankaan sisään. Kiitos Tiina!

31. joulukuuta 2011

Hyvää Uutta Vuotta!

31.12.2011 - 15:20


 
Oikein Hyvää Uutta Vuotta!

Kuvan olen ottanut elokuussa Unkarin kansallispäivän ilotulituksesta Budapestissa.

23. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua!

23.12.2011 - 21:21 
 

Joulukalenteri

Luukku 23
23.12.2011 - 16:48
Olin vähän harmissani, kun olin osallistunut joulukalenterivaihtoihin vain muutamalla luukulla, mutta onneksi Tiina ehdotti vielä yhtä vaihtoa. Ja mitä kaikkea kirjekuoresta paljastuikin: luukku 23A ja 23B, huh!

Luukku A:sta huippuhieno virkattu kori, pipareita purkissa, lautasella ja paketissa.

Ja entäs sitten luukku B: pienen pieni metallinen keinuhevonen ja upea peili, koottava pienoislentokone (laatikko rapisee siihen malliin, että toivottavasti ei lentsikkaa tarvitse koota), lisäksi Tiinan tekemää hienoa keramiikkaa. Lähettämäni paketti tuntuu tämän runsauden jälkeen aika vaatimattomalta. Suurkiitos Tiina!

Itse lähetin Tiinalle minikuusen ja joululiinan.

Luukku 11
12.12.2011 - 08:34
Joulukuun yhdennentoista kalenteriluukusta paljastui oikea minitulva. Jaanan Ateljeen Minimaailma lähetti  koko korillisen joululahjoja, lyhdyn ja tonttu/kuusi-pöytäkoristeen. Kaikki Jaanan itse tekemiä. Ihania! Nyt voi joulu tulla nukketaloonkin. Kiitos!

Itse lähetin Jaanalle taljan (voihan sitä käyttää materiaalinakin), lehmätaulun (hän kun tykkää lehmäaiheista) ja ruusukimpun.
Tämän vuoden joulukalenteriluukut ovatkin nyt osaltani lopussa. Harmittaa, kun en osallistunut useampaan, mutta ensi vuonna sitten uudelleen.
Luukku 7
08.12.2011 - 15:52
Saaran Nukkekodista sain jouluherkkuja: suklaalevyjä (60-luvulta), suklaa-, lakritsi- ja keksirasiat, sekä kukan, kaikki  siniruudulliseen kankaasen käärittyinä. Ne ovat ihania. Itse en hallitse tämmöistä pienennystyötä. Kiitos Saara!

Saaralle lähetin hatun, ruusukimpun ja Hosulin nappikokoelmaan vähän lisäystä (rasia on hatun alla).

Kalenteriluukut 4 ja 5

05.12.2011 - 12:59
Osallistuin Nukkekoti Kesäpäivän joulukalenteriin kahdella luukulla. Sain 4. päivänä salaisen reseptivihkon, kivan mosaiikkialustan ja herkullisia polkakeppejä sekä 5. päivänä hienon avaintaulun. Kiitos Merja!


Itse olin lähetyksissäni kukkalinjalla. 4. päivän luukussa oli
peikonlehti ja 5. päivänä ruusukimppu maljakossa.

19. joulukuuta 2011

Pari taloa Myllytiellä

19.12.2011 - 18:01

Vuosia sitten tekemäni ensimmäiset nukketalojen puolikkaat ovat jouluun asti sisusteina esillä Järvenpään Myllytien Työ- ja toimintakeskuksessa.
Lisänä on kaksi roomboksia: joulusauna ja pukin paja.
Oikean puoleinen talo on sisustettu, vasemmalla olevassa sen sijaan on ainoastaan alakerran liikehuoneiston ikkunassa kukkia.

Sisustetun talon alakerrassa on pulla-/kahvipuoti, keskellä kampaamo ja yläkerrassa vintti.

Myyjätyttö on ostettu, se on ilmeisesti neulatyyny. Miesasiakkaan olen tehnyt lapsenlapsille useampia vuosia sitten.

Kakut ja pullat ovat muuten itse tehtyjä, kuten lähes kaikki muukin lukuunottamatta kahta joulukalenterista saamaani kakkua.

Myös kampaamossa lähes kaikki on itse väsättyä.

Vintissä on kaikkea potkukelkasta pukupussiin, kuten ihan oikeassakin elämässä. Useimmat tavarat ovat vaihdoissa saatuja.