24. toukokuuta 2013

Lisää keskeneräisiä

   Kun ennestään on vain kaksi keskeneräistä,
piti ajan kuluksi tehdä yksi lisää.
   Mikä lie?

   Ensimmäisenä päivän jälkeen se näytti tältä.
Tässä vaiheessa oli jo selvä, että varsinaista
nukketaloa siitä ei tule. Tuleepahan talo vain. Mitta-
kaava on jotakin 1:20, tarkasti en ole laskeskellut. 


   Nyt on kulunut pari viikkoa, tunti silloin toinen tällöin, joka päivä jotakin pientä:
kuvia netistä, mittojen muuntelua, veivausta ja pohtimista. Pienet ruuvit ovat
oivallinen keksintö; mikään ei ole lopullisesti kiinni ennen lopullista kasaamista,
tarkastettua ja hyväksyttyä.

   Eilen illalla se viimein näytti tällaiselta:


















Tänä aamuna piti käydä katsomassa muuttuiko sen ilme illan aikana.
Olihan se muuttunut. Palaset loksahtelivat paikoillaan, torni, terassi...


...ja takaseinää koristamaankin on tullut eteinen
parvekkaineen - mattojen tamppausta varten:



   Aloittaessani päätin, että nukketaloa siitä ei tule. Nyt on kuitenkin mieleen hiipinyt ajatus, että josko sittenkin jonkun seinän sivulle laittaisin saranat.
   Se ajatus sammui kuitenkin Sirkan toteamukseen, että sisustat myös sen sitten itse.
Hänellä on kuulemma omat hommansa. Kuten rintamamiestalon valmistumisesta haaveileminen. Ja minit... kymmenet ja taas kymmenet, ja kesäiset onnittelukortit, ja...


Mikä lie mökki pahanen? Olisiko...?


MATTI

5 kommenttia:

  1. Että mökki pahanen.. Hm. Tahtoo tuollaisen myös. Sirkka, nyt sisustamaan, ehtii sen rintamamiestalon myöhemminkin. Mahtava talo todellakin!

    VastaaPoista
  2. Oi mikä unelma talo kaikkine ulokkeineen. Tahtoo kans. (Ja saranoilla.) Ja eihän se ole tarvis heti täyttyä huonekaluilla.

    VastaaPoista
  3. Voi, voi, hyvät tyttäret, nytpä saitte aikaan ison ongelman. Aloin nimittäin itsekin pohtia seiniä ja saranoita ja melkein kallistuin niiden suuntaan.

    Ongelma vaan on, että talon rakenteet vaatisivat vahvistuksia seinien ja kattojen (yht.4 kpl) avattaviksi muuttamiseksi. Täytyy sanoa kuten juuri äsken yhden miehen kuulin tv:ssä toteavan, että eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana talo! Niin että jonoonkos tässä mennään!

    VastaaPoista
  5. Tässä on talo minun makuuni! Seuraavaan taloon haluan itse myös rakennella erilaisia ulokkeita, kunhan pääsen asiaan joskus käsiksi. Hyvää jatkoa miettimiselle ???

    VastaaPoista