1. tammikuuta 2016

Talo nro 61 uuden vuoden alkaessa

Uuden vuoden alkaessa, tai vanhan päättyessä, miten vaan, rintamamiestalo nro 61 alkaa puitteiltaan olla valmis. Nyt täytyy alkaa sisustusarkkitehdiksi. Televisiossahan niitä vilisee kaiken aikaa... jospa siis minäkin.

Leila kirjoitti, että ymmärtää viimein naulojen ja ruuvien eron nukketaloa tehtäessä. En osaa itsekään arvailla, miten monta kertaa seiniä ja välikattoa on irrotettu, passailtu, tuumailtu ja kiinnitetty uudelleen. 

Sisustustakin on jo suunniteltu, ja vähän tehtykin - siis ikkunaverhojen verran. Sisäovet ovat paikoillaan, kaappien paikat harkinnassa, sisäraput kiinnittämistä odottamassa ja verholaudat juuri maalaamosta tulleina mittaamista vailla.

Ovien kohdalla vastaava puuosamestari Matti päätyi lyhyen harkinnan jälkeen tappisaranoihin. Niiden virittämisessä meni aluksi aikaa, ja meinasi mennä hermokin, mutta oivalluksen jälkeen homma käy hetkessä.

Vielä ennen kalusteiden sisään kantamista on talo katettava asianmukaisesti. Aikoinaan meillä se oikeasti tehtiin pellistä. Myös kulmalaudat on sahattava, maalattava ja liimattava.

Valotkin talossa ovat, tosin niukkuutta noudattaen. Niiden kohdalla olisi kaivattu Jorman osaamista, mutta syttyivät ne kuitenkin jouluksi. Rajoituksen asetti tietämättämyys mistä saa patterikoteloita ja mieluummin irrallista johtoa ja lamppuja. Johdot upotettiin välikattoon toisen kerroksen lattiakatteen alle piiloon.

4 kommenttia:

  1. Jos oikein ymmärsin tappisaranan, siten olen itse kaikki oveni ja myös ikkunan, jos aukeaa, kiinnittänyt. Minusta toimiva, kätevä ja helppo ratkaisu.

    VastaaPoista
  2. Niin se varmaan on... Tappisarana ei ole sarana, vaan nimensä mukaisesti tappi, tai oikeammin piikki, siis pienenpieni naula, klemmarista katkaistu pätkä, tms. Hyvä systeemi ja helppo tehdä varsinkin, jos ovessa on karmit ja oven kiinnittää ennen paikoilleen liimaamista.

    VastaaPoista
  3. Hyvin edistyy! Olen aina ollut sitä mieltä että määräaika kirittää kummasti -ainakin minua. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Vau. Hienosti päässyt alkuun :)
    Rintamamiestalo siintelee jossakin haaveissani. Pitänee varmaan tulla aikanaan katselemaan näyttelyä.

    VastaaPoista