Talon teko Nukkekotiyhdistyksen 25-vuotisjuhlanäyttelyyn Tampereelle viritti mielenkiinnon tarkastella syystä tai toisesta jo vuosia sitten kesken jääneitä talohankkeita.
Tämän pikkukaupungin kadun varren liiketalon valmiiksi saattaminen aloitettiin viime viikolla valaistuksen virittämisellä. Kolmen AA-pariston LED-sarjoja oli onneksi vielä saatavilla paikallisessa tavaratalossa. Niiden asennuksessa hankalinta oli johtourien "poraaminen" jo paikoilleen kiinnitettyihin kerrosten välisiin lattiapohjiin.
Onneksi ennen valoja ei ennätetty liimailla lattiapinnotteita. Niiden kehittely ja paikoilleen asentelu on vuorossa juuri näinä päivinä, vaikka kevätaurinko loistaakin pihamaalla kutsuvasti.
Kiva liiketaloprojekti! Tarmoa riittää toisilla -minulla ei...
VastaaPoistaVähän aikaa oli minullakin takki tyhjä, kun kaikki jäi viime tippaan. En ihmettele, että oli teilläkin, jotka puuhastelitte näyttelyn kanssa lähes yötä päivää.
VastaaPoistaTätäpä seuraillaan, mukava projekti.Minäkin nostin mummonmökin pöydälle, sekin jäänyt kesken. Olin monta päivää aivan puhki sunnuntain jälkeen, vaikken niin kummosta tehnytkään.
VastaaPoistaTyhjä olo oli minullakin, mutta Matilta löytyi vielä puhtia nostella kuusi vuotta levossa ollut talo pöydälle.
PoistaNo hei! Hieno projekti!
VastaaPoista..niin, jotenkin minullakin ollut vähän matalalentoa mineilypuolella, mutta eiköhän se tästä kun kevät aurinko alkaa lämmittämään! :)
Tänään sain valittua tapetit taloon ja eivätköhän ne viikonloppuna liimaudu jo seinille.
Poista